lauantai 10. syyskuuta 2016

Pienimuotoista taidetta Orvokeista

Tein pojan kanssa kymmenen kukan kasvion koulutehtävää varten. Prässäsimme lehtien ja kirjojen välissä mökin pihasta löytyneitä villikukkia. Itseltä aikojen saatossa unohtunut kasviprässäys sytytti tässä muorissa kipinän ja siitä innostuneena prässäsin kotona pihaltamme löytyneet viimeiset pikku Orvokit.

Tänään kun olen saanut viettää hyvin harvinaista vapaata ja lämmintä syyspäivää ilman velvoitteita, iski inspis myös pienimuotoisen taiteen tekemiseen. Kaivelin akvarellipaperit ja vesivärit esiin ja taiteilin Orvokkeja. Niiden kaveriksi kiinnitin tapettiliisterillä vielä aidot prässätyt Orvokit pisteiksi iin päälle. Oikein kivat ja herkät taulut niistä tulikin yläkertaa koristamaan.

Teimme myös Hertan kanssa kukkienkeruureissun. Varustauduin oikein muovipussilla, oksasaksilla ja hanskoilla touhuun. Löysimmekin pullukoita Ruusunkiulukoita ruusupuskasta, sekä lisäksi kauniita violetteja Ohdakkeen oksia, jotka tuoksuivat hunajaisen makealta. Niistä syntyi ihkut maljakontäytteet viikonlopuksi.

Alkusyksy on kyllä mahtavaa aikaa!

Lyijykynähahmottelua

Kähvelsin tyttären tuubivesivärit. Ovat tosi kätevät.




Lopuksi vahvistin tussilla ääriviivat ja liimasin prässi Orvokit liisterillä kiinni.



Kauniin violetit Ohdakkeet

Somat pullukat Ruusunmarjat

Rakas Hertta ❤

2 kommenttia:

  1. Kaunista orvokkitaidetta ja Hertta on kyllä niin ihana <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas! Ja kyllä, Hertta on maailman parhain ja rakkain ystävä. Tulee mamman mukana vähän joka paikkaan :).

    VastaaPoista