sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Nätti ja kätevä kauppalista

Lauantaina oli sadepäivä ja sepäs oli suorastaan paras mahdollinen ajankohta paperiaskartelulle. Mietin jonkin aikaa mitä tekisin ja silloin muistinkin yhden asian, mitä olen kaivannut. Isossa perheessä on aina kauppatoiveita, mutta lappuset tuppaavat hukkumaan sinne tänne. Niinpä ajattelin tehdä jääkaapinoveen kiinnitettävän omannäköiseni kauppalista-lehtiösysteemin. Käyn kaupassa vain kerran viikossa, joten on hyvä kerätä muistettavat tuotteet ja toiveet yhteen paikkaan. Mietin myös kynän kiinnittämistä, mutta kynälaatikko on sen verran lähellä, että on parempi ottaa se sieltä, kuin toivoa, että nauhasysteemillä kiinnitetty kynä tai irtokynä pysyisi lehtiössä kiinni kovinkaan pitkään.

Kaivelin kaapista pienen ruutulehtiön, joka oli ajelehtinut syövereissä tarpeettomana. Lisäksi löysin paksun kartonginpalan, minkä olin säästänyt piirustuslehtiöstä. Kaivoin myös paljetteja koristeeksi, kahta eri koristepaperia, liimaa ja muita tarvikkeita ja lähdin kehittelemään.

Mittasin ja leikkasin sopivankokoisen palan kartongista. Sovittelin lehtiötä oikeaan kohtaan ja mittasin myös paikan, mistä avolehtiön takakansi menisi taustapahvista läpi. Leikkasin hahlon paperiveitsellä. Päällystin kartongin mustalla kukallisella koristepaperilla ja leikkasin vielä hahlon paperinkin läpi. Sen jälkeen saksin irti avolehtiön etukannen ja päällystin selkämyksen sinisen osan valkoisella kohopaperilla ja liimasin vielä nauhan koristeeksi. Tämän jälkeen vedin lehtiön takakannen hahlosta läpi taustapahvin taakse ja liimasin kannen taakse kiinni. Tämän jälkeen koristelin komeuden paljeteilla pinsettien avulla ja tein irtonaisesta paperisuikaleesta leimasimen avulla otsikon "Kauppalista". Sitten vaan kiinnitin komeuden sinitarralla lujasti jääkaapin kylkeen kuukausikalenterin kaveriksi. Kätenä ja nättikin. Toimii!


Lehtiön takakansi vedettynä hahlosta läpi taustapahvin taakse.









2 kommenttia:

  1. Tämä onkin ihana idea, niin saisi listata kauppatavarat sitä mukaa, kun huomaa niitä tarvittavan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Monet ideat lähtevätkin jostain tarpeesta ja tämä oli yksi niistä. Teen vielä samaan teemaan lasten lukujärjestyksen näkyviin, niin ovat kivan näköiset jääkaapin ovessa. En tykkää yhtään, kun jääkaapinoveen lätkitään kaikkea sekalaista.

    VastaaPoista