maanantai 30. tammikuuta 2017

Amerikasta tuotu tägileikkuri

Minulla on aika tiukka filosofia askarteluun liittyen ja mielestäni askartelu on nimenomaan jäännös- ja roskismateriaalin hyödyntämistä. En pidä "varustekilpailusta" missään muodossa ja kalliiden materiaalien ostaminen vie koko touhusta jujun. Hyvin harvoin ostan tarvikkeita, enkä oikeastaan koskaan ainakaan mitään normaalihintaista.

Syksyn Amerikan reissullamme tein kuitenkin jälleen ihkun ekskursion Michael'sin askarteluliikkeeseen Manhattanilla. Pysyin tiukkana ja ostin vain muutaman jutun. Tähän pakettikortti/tägileikkuriin kuitenkin ihastuin. Ja se olikin alessa hintaan 18 dollaria, joten kerrankin päätin satsata.

Tänään illalla minulla oli hetki aikaa ja vähän levottomat sormet. Niinpä ajattelin vihdoin testata. Käytin töistä saatua jäännöspahvia ja lapsen puuhakirjan takalehdistä pelastettua pilkkupaperia. Fiona valikoi minulle kiiltokuvia ja toimi makutuomarina.

Leikkelin yhden A4 pahvin korttipohjiksi ja niitä tuli yhteensä 14kpl. Sitten leikkelin pilkkupaperista saman verran ohuempia pohjia. Liisteröin paperit pahveihin kiinni tapetoinnista jääneellä tapettiliimalla ja kiinnitin liisterillä myös kiiltokuvat huolellisesti kiinni. Lopuksi tein reiät nahkapaskalla ja kiinnitin pellavanarut ripustimiksi.

Näitä on kiva sitten kiinnittää viemisiin koristeiksi tai lahjoihin korteiksi. Ovat muuten paksuja, eivätkä mitään lipareita. Taas tehtiin roskismateriaalista kaunista pienellä vaivalla.





2 kommenttia:

  1. Tää ois niin ihanan kätevä, että oli pakko käydä katsomassa, löytyiskö mullekin tällainen eBaystä - ja löytyihän sieltä, mutta postikulujen kanssa tuli sen verran kalliiksi, että jää nyt ostamatta, mutta ehkä toivon tätä joulupukilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän mallista ei taida Fiskarsin valikoimista löytyä, mutta sellainen perinteisen piparikukkasen mallinen oli ainakin parisen viikkoa sitten Suomalaisessa Kirjakaupassa alessa. Teki mieli sekin ostaa, mutta ajattelin että kyllä tämä saa riittää.

      Poista