maanantai 27. kesäkuuta 2016

Miniminit vinkit

Sellaisen pienen vinkin vinkkaan, että kannattaa säästää munankuoret ja jauhaa ne sitten satsina hienoksi jauheeksi tehosekoittimella. Jauhe on hyvin kalkkipitoista ja periaatteessa ilmaista. Levitän sitä kukkapenkkiin ja kukat tykkäävät. Kerään kuoret hienoon emalikulhoon, jolloin ne näyttävät jopa aika kivalta keräysvaiheessakin.


 
Pihaihmisten kannattaa pitää silmät auki vähän joka paikassa. Itse löysin mökkitontin reunoilta aarteita, kun betoniputkijutskat, Eurolavan, puupöllejä, hitsausrautoja ja hiekkaa ja kiviä. Niistä oli hyvä luovia hetken mielijohteesta vähän vinossakin olevia siemenpenkkejä. Pidän itse kovasti siemenviljelystä, sillä ne onnistuvat hyvin joka vuosi, ovat kiitollisia ja kaiken lisäksi todella halpoja. Parasta lannoitetta kesäkukille on lasten aamupissa lantrattuna niin, että 1/10 pissaa ja loput vettä. Kahvin jämätkin voi heittää joukkoon, jos sitä on jäänyt. Ihan loistava seos ja kukat kukoistavat.
 
 

Laitoin Eurolavan muovikuitukankaan päälle ja kasasin kiviä reunoilla. Mullat väliin ja siemenet multaan. Hitsausraudoista väänsin köynnöstuet.

Pölleistä tuli hieno istutuspenkki. Pohjalle muovikuitukangasta, hiekkaa ja hyvä kerron multaa. Yksi hitsausrauta vielä mahtui ikkunanviereen köynnöstueksi.

Betoninen putkenosa sopi hyvin kesäkukkien ruukuksi mökin portinpieleen. Istutin Köynnöskrassin siemeniä reunoille ja toivon, että ne tekevät istutuksesta sitten ihanan runsaan.

Mummon vanha rautapata pääsi aitiopaikalle.

Toinen betoniputkenosa odottaa myöskin Köynnöskrassien itämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti