tiistai 1. joulukuuta 2015

Herneitä ja rautalankaa

Sain viikonloppuna inspiksen tehdä helmisydämiä. Tarvitsin vain vähän reilummin puuhelmiä ja ne olivatkin tarkoitukseen mielestäni liian tyyriitä. Niinpä muistin hernekuusesta jääneet herneet ja päätin kokeilla tehdä niistä sydämiä.

Väänsin paksuhkosta rautalangasta sydämiä, sekä niihin kiinnitysrenkaat. Liimasin ensin renkaat kiinni kuumaliimalla ja aloin sitten liimaamaan herneitä pinsettien avulla yksitellen rautalankasydämeen. Lopuksi maalasin sydämet kahteen kertaan ulkolateksilla valkoisiksi molemmin puolin. Spraymaali oli juuri päässyt loppumaan. Sitten sidoin punaisesta pallonauhasta ripustimet ja nyt sydämet koristavat olohuoneen vitriinikaappiamme.

Nätithän niistä tuli!





sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kakkuvuokakranssi

Löysin noin kuukausi takaperin useamman vanhan kakkuvuoan kierrätyskeskuksesta euron kappale. Mietin heti, että ainakin yhdestä tulee kranssi ja yhteen isoon teen joulukukka-asetelman. Muut säästän jäälyhtyjä varten.

Tänään reippailin aamulenkin jo aikaisin, joten voin pyhittää ison osan päivästä askarteluun.

Tein nahkapaskalla reiän alumiinin reunaan, pujotin pienen avaimenperän rinkulan reikään ja isomman rinkulan kiinnikkeeksi. Sitten sommittelin rusetin ja liimailin taikataikinasta tekemiäni "leipomuksia" kuumaliimalla kiinni.

Kranssi pääsi suoraan oveen. Vähän jännitän miten taikataikinajuttujen käy ulkona (tosin katoksen alla), mutta ne on kyllä maalattu molemmin puolin öljymaalilla, joten josko joulukuun kestäisivät.

Tänään on myös ensimmäinen adventti. Sen kunniaksi otin viime joulualesta ostamani parin euron kunttilänjalan käyttöön ja väkersin numerot nyöreillä kiinni. Ihka ensimmäinen oma adventtikynttelikköni ikinä!

Tällaisia aarteita löysin euron kappalehintaan.




Ensimmäinen oma adventtikynttelikkö ikinä.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lintulaisten talisydämet

Halusin kokeilla talisydämiä pihamme linnuille jo viime talvena, mutta tuntui hölmöltä ostaa suht tyyristä kookosrasvaa puuhaan, kun valmiita talipalloja sai puolta halvemmalla kaupasta. Niin se homma sitten jäi.

Kesällä paistoin jälleen jauhelihaa, joka meidän perheessä on usein edullista sika-nautaa. Tapanani on aina siivilöidä rasva pois lihasta ja olen sen aina kaatanut roskiin. Mutta sittenpä välähti. Aloin säilömään rasvaa pakkaseen pienissä pussukoissa. Näin marraskuussa pussukoita oli jo kertynyt hyvä määrä ja talisydämet olivat vuodenaikaankin nähden ajankohtaisia.

Sulatin rasvapalat vesihauteessa nestemäiseksi, leikkasin paksummasta juuttinarusta n. 25cm pätkiä ja solmin pätkät lenkeiksi. Kulhossa sekoitin n.200g pussin kuorittuja auringonkukansiemeniä, pari desiä kaurahiutaleita ja reilun desin verran kotona tehtyjä korppujauhoja.

Kaivoin äidiltä saadut silikonivuoat kaapin perältä, kun muistin, että meillä sellaiset saattaisi olla. Sitten täytin sydämet rouheella puoliväliin, laitoin narulenkin keskelle ja lisäsin taas rouhetta piri pintaan. Sitten laitoin sulaa rasvaa pienellä kauhalla useammassa erässä myöskin piri pintaan. Kun kaikki oli täytetty, odotin hetken ja lisäsin pariin otteeseen rasvaa. Se kun vajoaa kohtalaisen hitaasti. Lopuksi vein muotit pellillä kylmään muutamaksi tunniksi. Sydämet oli helppo irroittaa ja ripustaa oksille.

Rouhetta jäi hieman yli seuraavaan kertaan, kunnes rasvaa on taas kertynyt tarpeeksi.

Ei hassumpi idea tämä toteuttaa ja suoria kustannuksia tuli 0,80€ verran auringonkukansiemenistä. Ja linnut kiittävät.





Lopuksi kuva jättimustikanvarvuista, mitä eilen löysin metsästä. Laitoin ne vaasiin ja rautalankamarjoja koristeeksi. Sain kivat "leikkokukat" viikonlopuksi.





tiistai 17. marraskuuta 2015

Kangastähtinauha

Tuunailen kaikenlaista ja lähinnä kaikesta jämämateriaalista. Meillä on kulunut muutamiakin lakanoita puhki lakanan keskeltä ja olen näistä lakanoista säästänyt päätyosat noin puolen metrin matkalta, mistä kangas on vielä ollut hyvänlaatuista. Olen pätkiä pyöritellyt kodinhoitohuoneessa ja miettinyt, että ihanko kajahtanut olen, kun tuollaisia nyt säästän. Nyt ompeluvimman taas iskiessä, niistä onkin ollut hyötyä vaikka mihin.

Tänään selailin Tilda-kirjojani pitkästä aikaa. En sieltä valmista ideaa saanut, mutta langan päästä kiinni kuitenkin. Sain päähäni tehdä valkoisista kangastähdistä koristenauhan ikkunaan.

Tein äidin antamasta tähtipiparimuotista kaavan pahville ja leikkelin 14 tähteä valkoisesta lakanakankaasta. Näistä ompelin 7 täytettävää tähteä, jotka täytin pyöristetyn saslik-tikun avulla vanhan tyynyn vanulla.

Täyttöaukot ompelin umpeen ja pujottelin neulan ja juuttinarun avulla vuoroin puuhelmiä ja vuoroin tähtiä yhtenäiseksi nauhaksi. Lopuksi kiinnitin nauhan ikkunaan.

Sen verran kiva tuli, että tahtoo toisen samanmoisen toiseen ikkunaan.






sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Inkeri-tonttu

Ystävättärelläni on aito merkkitonttu, mutta minun budjetillani ei sellaista osteta. Pyysin hänen matkansa ajaksi Irmelin lainaksi ja ompelin itselleni Inkerin. Ajattelin, että projekti on vaativa, mutta se olikin helpompi toteuttaa, kuin luulin.

Piirsin kaavat paperille ja liimasin ne kartongille ja leikkasin kangaspalat. Aloitin ompelun raajoista ja päästä plus korvista ja viimeisenä tuli vartalo. Käytin kangastilkkuja, vanhan tyynyn vanua ja muita tuiki tavallisia materiaaleja.

Irmeli sai nyt Inkerin kahvikaveriksi ja perheemme joulutonttusen nojatuolia lämmittämään.




Hieno hernekuusi

Näin jossain blogissa kirjoittajan tekemän kranssin tuossa vähän aikaa sitten, joka oli tehty kuivatuista herneistä. Olin monta kertaa meinannut heittää kuivakaapista herneet mäkeen, kun ei se soppa vaan meidän perheelle uppoa. Itse kyllä tykkäisin ja nuorimmaisemme, mutta ei sitä keittoa viitsi pientä satsia tekaista. Tästäpä sainkin hyvän projektin, kun löysin vielä askarteluhuoneen korista styrox-kartion.

Liimasin kuumaliimalla herneitä rivissä kartioon ja maalasin komeuden mattavalkoisella spraymaalilla. Koristeiksi liimasin hopeatähden latvaan, sekä hopeisia, valkoisia ja läpinäkyviä muovihelmiä. Lopuksi kieputin hopealankaa pisteeksi iin päälle.

Mukava ja helppo projekti, jonka esikoinen jo omi omaan huoneeseensa.




lauantai 14. marraskuuta 2015

Lohtuleivontaa ja jääkaapin tyhjennystä

Aamu valkeni ikäviin uutisiin Pariisista. Mietiskelen parhaiten, kun työnnän käden lohdullisesti taikinaan. Ajattelin etten juuri nyt muuta voi, kun rakastaa perhettäni ja huolehtia lähellä olevista. Ja puuhata sitä, mistä tykkään.

Jääkaappi oli kohtalaisen tyhjä, mutta silloin pääseekin luovuus kukkaan.

Tein pannuleipää, johon laitoin myös kotonatehtyjä korppujauhoja taikinaan.  Päälle hyötykäytin jo vähän nahistunutta paprikaa kahta eri lajia, sipulia, oliiviöljyä merisuolaa ja oreganoa. Jo uunista tulvi herkullinen tuoksu.

Lisäksi tein improvisoiden jauhelihapihvejä, mausteriisiä ja tsatsikityyppistä kermaviilikastiketta. Kaikki pakkasen, jääkaapin ja kuivatarvikekaapin antimista.

Pannuleipään tuli:

4dl vettä tai maitoa (käytin pari päivää ylittänyttä maitoa)
1/3 pala hiivaa
1tl suolaa
3rkl oliiviöljyä
n. 5dl Vehnäjauhoja ja noin 1dl korppujauhoja
Jauhojen määrän tuntee kädellä eli sopiva taikina jää löysäksi.

Taputtelin taikinan pelkille, levitin lisää oliiviöljyä pinnalle. Sitten viipaloidut paprikat ja sipulit, lopuksi merisuolaa ja oreganoa. Paistoin leipää n. 20-25 min 200 asteessa.

Lohdullista lauantaita!




tiistai 3. marraskuuta 2015

Pakkauspaperia ja perunaleimasimia

Sain työpaikkani varastosta ylijäänyttä pakkauspaperia jumbokokoisina arkkeina. Lapset niistä jotain askartelivatkin, mutta itse sain idean tehdä niistä lahjapapereita vanhoilla kunnon perunaleimasimilla. Minulla oli vain mustaa sormiväriä, mutta sepäs sopikin vallan mainiosti, kun mustavalkoinen on nyt juuri se juttu.

Käytin leimasimen tekoon juuresveistä ja pieniä piparkakkumuotteja. Jälleen kerran äidin antamista muoteista oli iso ilo.

Päädyin laittamaan maalia siveltimellä leimasimen pintaan, sillä kastamalla maalia tuli liikaa.

Sitten vain painelin ja painelin. En välittänyt tehdä täydellisiä kuviorivejä tai täydellisiä ehjiä kuvioita. Halusin papereiden näyttävän itse tehdyiltä. Tähtikuvio on edelleen suosikkini. Tykkäsin kovasti lopputuloksesta. Helppoa ja rentouttavaa.

Pidän hurjan paljon askartelusta. Ja oma askartelufilosofiani puoltaa kovasti kierrätysmateriaalien käyttöä ja halpoja tai ilmaisia materiaaleja. Silloin luovuus on parhaimmillaan. Syksyn askarteluista taikataikina ja perunaleimasivat ovat tuoneet myös mukavia lämpimiä lapsuusmuistoja mieleen.






lauantai 31. lokakuuta 2015

Ihastukseni puolukanvarpuihin

Jaksan aina ihastella Suomen metsää. Siksi olenkin etuoikeutettu, että asumme näin lähellä luontoa, vaikka ruuhkasuomessa asummekin.

Pyörälenkillä nuorimmaisen kanssa poikkesin hakemaan kimpullisen puolukanvarpuja. Laitoin ne riihimäen lasipurkkiin ja pitsinauhaa kaveriksi. Siinäpä meillä viikonlopun kukat pöytään.

As simple as that!


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Poikkiliina poikineen

Olen etsiskellyt kivoja kaitaliinoja poikkiliinoiksi olohuoneen ruokapöydälle jo tovin. Edelliset ovat olleet pöydällä jo vuoden päivät, joten jotain vaihtelua jo kaipasin, ainakin pesun ajaksi. Kaikki valmiit kaupan versiot ovat kuitenkin olleet liian kalliita tai muuten vääränlaisia. Etsiskelin kangastakin, mutta en sitäkään oikein löytänyt, sellaista joka olisi kolahtanut. Niinpä päädyin penkomaan kangastilkkujani. Löysin vanhan farkkuhameen helmanpätkän, verhoista ja verhoilusta jääneitä tilkkuja, sekä nauhaa ja puuvillapitsejä. Hahmottelin mitat ruutupaperille ja aloin leikkely- ja silityshommiin. Sitten tilkut yhteen, siksakilla taustat ja pitsien avulla saumojen tuplaompelu. Lopuksi reunojen ompelu ja loppusilitys. Aikaa meni parisen tuntia alusta loppuun.

Laitoin poikkiliinat pöydälle, kynttiläasetelman keskelle ja eilen poimitut Lumimarjanoksat vielä koristukseksi. Tällä setillä mennään joululiinaan asti. Se kangas onkin jo valmiina ja idea kukka-asetelmastakin pääkopassa. Nyt kuitenkin syksyä vielä jäljellä, joten siitä nauttien kohti uutta viikkoa.

Tällaista materiaalia sattui löytymään, kun pengoin kangasvakkaani.

Leikatut ja silitetyt kangaspalat hienosti ojennuksessa.

Saumakohtia korostin pitseillä ja nauhoilla.

Tuolien istuimista löytyy samaa kangasta, kuin poikkiliinoista.

Kuva lauantailta juuri poimituista Lumimarjan oksista. Kauniita ovat! Kannatta lenkillä pitää silmät auki, kaikkea on luonnossa tarjolla.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Takakuistin tekstiilit

Nopea postaus, ennenkuin vien tekstiilit talvisäilöön. Elikäs takakuistimme on ollut sellainen paikka, missä jostain syystä kukaan ei koskaan istu. Niinpä mökin sisustamisen sivutuotteena laittelin vähän tekstiilejä myös takakuistille. Ja niin alkoi ainakin esikoisemme siellä viihtymään koulun jälkeen iltapäivisin.

En sen kummempaa tehnyt, kuin ompelin olkkarin sohvan jäännöskankaasta istuinpehmusteen penkkiin ja tuoliin tyynyn. Nettikirppikseltä ostin muutaman tyynynpäällisen ja muut rekvisiitat kaivoin varastosta. Ja mustareunaisen maton ostin naapurista kympillä.

Ensi kesältä toivon lämpöä, josko tulee tuollakin aikaa enemmän vietettyä.




keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Taikataikinataiteilua

Perheen pojat lähtivät lätkämatsiin ja halusimme tehdä typyjen kanssa jotain mukavaa yhdessä. Jostain sain päähäni taikataikinan, että siitä olisi kiva tehdä jotain. Etsin taikinan netistä ja koostumuksesta tuli oikein onnistunut. Taikinaa oli helppo muovailla, eikä se murentunut juuri lainkaan. Siihen tuli:

6dl vehnäjauhoja
3dl ruokasuolaa
3dl kylmää vettä
2rkl öljyä

Sekoitin ensin kuivat aineet, lisäsin vedestä ensin puolet ja sitten loput ja lopuksi öljyn lusikka kerrallaan. Taikina tuntuu aluksi liian tiiviiltä, mutta tasoittuu lopuksi hienosti.

Lapset tekivät omia juttujaan, kukkia ja muuta. Itse tein "pipareita" ja joulukeppejä, sekä rinkeleitä. Tein ripustusreiät hammastikulla ja lyijykynällä, riippuen siitä, kuinka isot reiät niihin halusin.

Kuivatin tekeleitä kiertoilmauunissa 100 asteessa reilun tunnin verran.

Löysin kuin tilauksesta askarteluhuonerni kätköistä ikivanhan minimaalipurkin ruskeaa piparin sävyä. Maalasin Pretzelit ja sydämet sillä kertaalleen ja koristelin valkoisella jämä talomaalilla.

Jouluna ripustan nämä kuusenoksiin, joita leikkaan isoon lasipurkkiin kukkien tilalle.

Taikataikinaankin voi näköjään hurahtaa.


Löysin äidin laatikosta tähtimuottisarjan, mikä pääsi nyt käyttöön.
Pretzelit eli suolarinkelit tulivat tutuksi amerikan maalla. Ne ovat koristeinakin kivoja. Samoin karkkikepit tuovat joulun tunnelmaa, kunhan saavat maalin pintaansa.


Emalimaali teki ihmeitä rinkeleille.


 
Herkullisia koristeista tuli ja varsin oikeiden näköisiä.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Minisadonkorjuuta ja leivontaa

Viime viikkojen ollessa taas hektisiä, tuntui tänään, että nyt tarvitaan mukavaa kotoiluterapiaa. Niinpä päädyin aamulla keittiöön kokkailemaan ja leipomaan. Jämäkasviksista ja pekonista, sekä juustonkannikoista syntyi maukas suolainen piiras. Lisäksi tein perinteistä jauhelihakastiketta, sekä mokkapaloja ja gluteenitonta unelmatorttua pikkumiehelle. Tehdessä ja lauleskellessa sielu niin lepää.

Ilman ollessa myös kaunis ja aurinkoinen, pistin puutarhakengät jalkaan ja lähdin nostamaan pikkuporkkanoita maasta ja katsomaan, olisiko muuta kerättävää. Löysinkin rapsakoita avomaankurkkuja ja runsaasti kukkakimppumateriaalia. Pikkuporkkanat menivät heti pikkuisiin suihin, tosi muutamia jäi huomisia uunijuureksia varten. Porkkanat olivat siis pieniä, kun harventaminen jäi tekemättä. Ei haittaa, sillä makeita olivat. Vielä kasvatuslaatikoista löytyy kukkasia ja punajuuria. Huomenna nostan nekin vuokaan homejuuston kanssa kypsymään. Nam! Ihan parasta, kun omalta pihalta löytyy aarteita.

Seuraavaksi otan mokkapalapellin kouraan ja kukkakimpun kainaloon ja lähden kylään kaffelle! Ihanaista lauantaita kaikille!

Mehevään piiraaseen voi jemmata monensorttisia kasviksia.

Äidin salaisessa reseptissä on vaalea pohja.

Syksyn värit ovat niin kauniita. Viininpunaiset lehdet tuovat lisäilmettä.



keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Pientä kirppistelyä taas

Uutisissa velloo vakavaa ja ikävää lööppiä. Halusin keventää mieltäni kirppistelyllä. Kävimme tyttöjen kanssa viime viikonloppuna synnyinkaupungissani Vaasassa ja sieltä löysin muutamia kivoja kirppisjuttuja. Lisäksi ostin tarjottimen Järvenpään paikalliselta Facebook-kirppikseltä. Muutama muukin löytö osui käteen, mutta niistä ehkä vähän myöhemmin, kun ovat käyneet pyykkikoneessa. Jälleen kerran pikkurahalla kivaa, mikäs sen mukavampaa.

Löysin metallisen vadin Facen nettikirppikseltä kolmella eurolla. Tässä hätäinen asetelma, tarkoituksena sommitella kyllä vähän muulla tavalla , kun ehdin.

Löysin paksun palmikkoneuleen Vaasasta SPR:n kirppikseltä kolmella eurolla. Neule oli kuin uusi, ei nypyn nyppyä. Viileisiin syysiltoihin ihan omiaan.

Ruukun pelastin äidiltä ja tiesin heti mihin sen laitan. Olen juuri tällä hetkellä ihastunut betonityyppisiin ruukkuihin.

Juuri viikko sitten mietin, että joku muukin jalallinen kulho olisi kiva, kuin perinteinen mariskooli. Näin myös Pentikin liikkeessä tällaisia samanlaisia lasikulhoja, mutten raaskinut ostaa. Tämän löysin myöskin kolmella eurolla Vaasasta Adam & Ewa-kirppikseltä.

Ystäväni bongasi tämän idean ripaus kaardemummaa-blogista. Minä taasen kopioin kopioidun idean 😊. Vanha kakkuvuoka eurolla Adam & Ewasta eurolla. Käy täydellisesti pienille pyöreille näkkileiville.