perjantai 22. heinäkuuta 2016

Sadepäivän ompeluksia

Kulutin sadepäivän ompelemalla ja leipasinpa myös pienen pullataikinan ja marjapiirakan. Mökillä puuhastelu on ehkä vielä astetta söpömpää, kuin kotona kotoilu.

Ompelin päällisiä 20snt/kpl maksaneisiin tyynyihin, joita ostin mökkipaikkakunnan kirppikseltä. Käytin niihin myös Laura Ashley-tyyppisen kankaanpalan, minkä löysin myöskin kirppikseltä hintaan 1,20€. Minulla ei ollut käytössäni, kuin yksi valkoinen vetoketju, joten tein kahteen tyynyyn ensin päällisen pikkuruudullisesta kankaasta ja siihen päälle vielä solmittavat päälliset, jolloin ruudullinen kangas tulee söpösti näkyviin. Vetoketjulliseen päälliseen käytin virkkaamani suorakulmion ja kankaana roskiksesta löytämääni pellavatyyppistä kangasta. Neljänteen tyynyyn käytin ruututilkun ja "mummipolyesteriverhokangasta". Samaan syssyyn ompelin myös vuoren virkkaamaani käsityötarvikekassiin.

Illalla vielä totesin, että tarvitsisin itselleni penaalin käsilaukkuun. Olin saanut työkaverilta sekalaisia käsityötarvikkeita ja sieltä löysin tummansinisen vetoketjun, palan pehmeää farkkukangasta ja sinistä virkkuulankaa.

Virkkasin ensin yksinkertaiset reunapitsit ja kuusi pikkukukkaa. Sitten leikkasin päällikankaan ja vuoren sydänkankaasta. Leikkasin myös kukat aplikointiin ja lähdin ompelemaan.

Lopputulos on aika kiva. Nyt mahtuu mukaan perussetti kyniä, kumi ja terotin, sekä usein tarvittu mittanauha.

Voisin lomailla useamminkin. Saisi kaikessa rauhassa näpertää käsitöitänsä. On meinaan verraten ilmaista ja super terapeuttista ja hauskaa.








2 kommenttia: