sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Risuja ja väriä

Tuossa vierähti joulu, uusivuosi, loppiainen ja ystävänpäiväkin. Ideat eivät ole päästä kadonneet, mutta aika on jostain syystä vähentynyt radikaalisti. Viimeiset kuukaudet ovat juosseet niin kovaa, että ne vähäiset rennot minuutit on tullut vietettyä sohvalla pokkareiden parissa. Meille muutti myös herttainen hauvavauva Hertta, jonka kanssa on tullut syliteltyä ja touhuttua kaikenmoista. Noh alkuvuosi oli jotensakin vähän tylsänpuoleinenkin, joten vaikka mieli halusi askartelua, kroppa ei saanut aikaiseksi.

Nyt kuitenkin värikäs koristepaperilehtiö kutsui vetävästi. Sain sen ystävältäni, joka oli siivonnut laatikoitaan. Nuorimmaisen kanssa tuli sitten askarreltua, kun oli toipilaana kanssani kotosalla. Leikkelin ympyröitä, jotka taittelin puoliksi. Sitten liimasin aina kuusi puolikasta yhteen puolikas kerrallaan. Käytin hommassa seinäliimaa, kun erikeeper oli hukassa. Kun "hyrrät" olivat kuivuneet, taittelin siipiä hieman suoremmaksi, jonka jälkeen pujotin pitkällä neulalla juuttinarut keskeltä ripustimiksi. Puuhelmet solmin koristeiksi ja "stoppareiksi". Risut sain luvalla naapurin Koivusta ja näistä sitten taiteilin asetelman isoon lasipurkkiin.

Näillä mennään kohti pääsiäistä vaikka mieluusti nimitän näitä koristuksia keväthyrriksi. Ainaskin linnut jo kovasti sirkuttelevat ja siinäpäs riittää Hertalla ihmettelemistä.